tiistai 17. syyskuuta 2013

Kylmä!

Joku viisas aina muistaa sanoa että kauneuden eteen tarttee kärsiä. Joskus pitää hyvän kuvankin vuoksi hieman tuskaa kokea! Kylmyys ei ole ollenkaan kiva asia. Eikä talvi. Mutta pakkohan sitä oli myös talvikuvia ottaa, tai oikeastaan tässä kohtaa oli jo kevät. Kylmä kuitenkin...
Todellisuudessa oli varsin valoisaa, mutta salaman kanssa sai luotua illuusion illasta. Tai yritin ainakin
Otin askeleen eteenpäin ja päätin kokeilla kuvaamista irtosalaman kanssa. Jäin koukkuun. Kylmällä säällä oli toki hieman hankalaa työskennellä kun sormet oli jäässä ja salaman synkkajohtokin temppuili. Onneksi sentään saatiin hyvää settiä aikaiseksi ja olipahan muuten ennätysnopeat kuvaukset!
Salama luo kuvaan dramaattisuutta
Tuttuun tapaan kuvauskalustona K-5 ja 70mm f2.4 sekä tällä kertaa siis myös salama, Metz 44 af-1, pienen softboxin kera. Salama oli kiinni kamerassa viiden metrin piuhalla, ja käyttö manuaalina. Tällä kertaa harjoiteltiin strobismia!

Mallina oli tuttuun tapaan Essi, ja nostan kyllä hattua kylmän sään uhmaamisesta! Otin itseäni niskasta kiinni ohjaamisen suhteen, ja koitin välillä jopa vähän itse näyttää minkälaista poseerausta ajattelin. Myönnettävä on että itse en ole mikään malli.
Käytin salamaa pääasiassa sivulta, tai oikeastaan etuviistosta.
Ihmettelin kuvatessa salaman temppuilua, ja ajattelin että kylmä vaan tekee kiusaa. Jälkeenpäin tajusin että salama oli orjakennon kautta synkkajohdossa, ja auringon valo aiheutti ylimääräisiä välähdyksiä. Kaikkea sitä pitäisikin osata huomioida!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti