tiistai 10. syyskuuta 2013

First there was Fashion


Kyllä vain, muodista alkoi varsinainen elämäni valokuvauksen parissa! Melkoista. Näytän teille nyt hieman kuvia siitä ensimmäisestä kerrasta, kun "fashion became passion." Nämä kuvat on otettu Canon 1100D:llä ja 18-55mm kittiputkella, eikä se menoa haitannut! Erityiskiitos Essille, jonka ansiosta löysin muotikuvaamisen, ja joka jaksaa edelleen lähteä mukaan malliksi aina tarpeen tullen!
En muuten vielä tällöin tiennyt raw-formaatista mitään, eli ensimmäiset kuvat tuli räpsittyä vain jpeg -muotoon
Kuvat on kaikki kyllä samalta päivältä, mutta mitään kronologista järjestystä en kyllä enää muista. Ei sillä varmaan mitään väliä olekaan. Mutta asiaan. Kuvauksissa ei siis ollut käytettävissä vielä mitään muuta kalustoa kuin tuo marketista ostamani Canonin peruskitti. Jotain liukuvärifilttereitä olin tainnut netistä tilata, mutta niille en nyt suurta painoarvoa kuvien onnistumisen suhteen löydä.
Tähän kuvaan olen melko tyytyväinen edelleen!
Ennen tätä kyseistä kuvaustuokiota olin lähinnä kuvannut sitä kuuluistaa "vähä kaikkee," eli "en mitään ihmeempää." Kovasti yritin sitten tutkiskella internetin syövereistä että mitenkä pitäis kamerassa olla asetukset ynnä muuta äärimmäisen tärkeää... Tekemällä oppii sanon minä!
Satuin huomamaan kuvauspaikalla jotain peilin palasia maassa, ja siitä se ajatus sitten lähti!
Kovin paljoa en tästä setistä enää osaa tarinoida, muisti kun on mitä on. Uuden maailman valokuvauksen parissa se kuitenkin itselle avasi, puhumattakaan niistä mahdollisuuksista mitä se toi mukanaan. Monta ovea aukesi ja sain hurjan määrän intoa opiskella aiheesta lisää! Tämän tyylisistä kuvauksista on jatkoa luvassa vielä runsaasti! I'll be back ;)
Tässä kuvassa muuten näkyy ne huikeat filtterit! Eli sininen ja oranssi liukuväri. En käyttänyt montaa kertaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti